7.9.1994

Ylitornion kihlakunnanoikeuden päätös 30.3.1993

Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 31.10.1992 Pellossa

1) kuljettanut yleisellä tiellä henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut ajon jälkeen verinäytteenottohetkellä 2,32 promillea, ja olosuhteiden ollessa sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta, ja

2) kuljettaessaan yleisellä tiellä mainittua henkilöautoa menetellyt niin varomattomasti, että oli menettänyt ajoneuvon hallinnan, jolloin se oli suistunut tieltä kulkusuunnassaan oikealle ja jäänyt katolleen. Tieltä suistumisen yhteydessä henkilöauto oli vaurioitunut ja tielaitoksen omistamia puita oli vahingoittunut. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle. Edelleen A oli

3) edellä kerrottujen tekojen yhteydessä varomattomuudellaan aiheuttanut hänen kuljettamassaan autossa matkustajana olleelle B:lle auton tieltä suistumisen seurauksena vaikeita vammoja.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus rikoslain 23 luvun 2 §:n, tieliikennelain 3 §:n 1 momentin ja 98 §:n sekä rikoslain 21 luvun 10 §:n nojalla tuomitsi A:n törkeästä rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta yhteiseen 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 29.3.1995 päättyvin koetusajoin.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 30.9.1993

Virallinen syyttäjä, joka oli kihlakunnanoikeudessa ilmoittanut tyytymättömyyttä päätökseen "rangaistuksen mittaamisen osalta", vaati valituksessaan hovioikeudessa, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus määrätään ehdottomaksi ja että A:lle 5.6.1992 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta 19.8.1992 tuomittu 75 päivän ehdollinen vankeusrangaistus määrätään pantavaksi täytäntöön sekä että vankeusrangaistusten sijasta tuomitaan yhdyskuntapalvelua.

Hovioikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa alioikeuden ratkaisusta. Saman luvun 9 §:n 2 momentin mukaan tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymisestä päättää alioikeuden puheenjohtaja.

Virallinen syyttäjä oli ilmoittanut tyytymättömyyttä vain rangaistuksen mittaamisen osalta. Kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja oli hyväksynyt ilmoituksen näin rajoitettuna. Kihlakunnanoikeuden päätös oli siten muilta osin tullut lainvoimaiseksi.

Alioikeuden puheenjohtajan hyväksymä tyytymättömyyden ilmoitus oli tulkittava sanamuotonsa mukaisesti. Tässäkään tapauksessa virallisen syyttäjän tyytymättömyyden ilmoitusta ei voitu tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi.

Tämän vuoksi hovioikeus jätti virallisen syyttäjän muutoksenhakemuksen tutkimatta siltä osalta kuin siinä oli vaadittu A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen määräämistä ehdottomaksi ja A:lle aiemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi.

Koska virallinen syyttäjä ei ollut rangaistuksen mittaamisen osalta esittänyt hovioikeudessa vaatimusta eikä perusteita kihlakunnanoikeuden päätöksen muuttamiselle, hovioikeus jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Hovioikeudenneuvos Repo lausui, että tyytymättömyyden ilmoituksen rajoittamismahdollisuutta koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan rajoitus voi koskea jotakin ratkaisun selkeästi erotettavaa osaa, joka voidaan muutoksenhakutuomioistuimessa ratkaista itsenäisesti muusta jutusta riippumatta. Esimerkkinä tällaisesta osasta rikosasiassa mainittiin korvaukset.

Repo katsoi, että virallisen syyttäjän tyytymättömyyden ilmoituksen rajoittaminen rangaistuksen mittaamiseen ei estänyt häntä vaatimasta A:lle tuomitun rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi ja aikaisemmin tuomitun ehdollisen rangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi. Tämän vuoksi Repo tutki syyttäjän muutoksenhakemuksen kokonaisuudessaan.

Lausumillaan perusteilla Repo tuomitsi kihlakunnanoikeuden A:lle määräämän vankeusrangaistuksen ehdottomana ja sen sijasta yhdyskuntapalvelua 90 tuntia sekä vapautti A:n tuomitusta oheissakosta.

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 7 §:n mukaan tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa alioikeuden ratkaisusta. Säännöksen esitöistä (HE 184/77 s. 20) käy ilmi, että rajoitus voi koskea vain sellaista ratkaisun selkeästi erotettavaa osaa, joka voidaan muutoksenhakutuomioistuimessa ratkaista itsenäisesti muusta jutusta riippumatta. Esimerkkinä on rikosjuttujen osalta mainittu korvaukset. Mahdollisuudella rajoittaa tyytymättömyyden ilmoitusta on pyritty siihen, että heti tyytymättömyyden ilmoittamiselle varatun ajan päätyttyä voitaisiin todeta miltä osin alioikeuden ratkaisu on saanut lainvoiman. Muutoksenhakuvaatimusten ja niiden perusteiden yksilöinti tapahtuu vasta valituskirjelmässä.

Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n mukaan ehdolliseksi voidaan määrätä yhdestä tai useammasta rikoksesta tuomittu enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Näin ollen rangaistuksen rikoslain 6 luvun säännösten mukaan tapahtuvalla mittaamisella on merkitystä harkittaessa, onko rangaistus määrättävä ehdolliseksi. Samoin rangaistuksen määrällä on vaikutusta siihen, määrätäänkö aikaisempi ehdollinen rangaistus pantavaksi täytäntöön. Rangaistuksen mittaaminen ei siten ole sellainen alioikeuden ratkaisun itsenäinen osa, johon tyytymättömyyden ilmoitus voitaisin rajoittaa.

Rangaistuksen mittaaminen eli rangaistuksen määrän ratkaiseminen kuuluu osana rangaistusseuraamuksen määräämiseen. Syyttäjä on jo kihlakunnanoikeudessa vaatinut rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi ja aikaisemman ehdollisen rangaistuksen panemista täytäntöön. Tähän nähden on tyytymättömyyden ilmoitus "rangaistuksen mittaamisen" osalta tuossa yhteydessä sanamuodoltaankin tulkinnanvarainen. Tästä syystä alioikeuden puheenjohtajan olisi pitänyt kehottaa syyttäjää täsmentämään ilmoitustaan. Sillä seikalla, että puheenjohtaja on hyväksynyt syyttäjän ilmoituksen sellaisenaan, ei kuitenkaan ole merkitystä ratkaistaessa, mikä vaikutus rajoituksella on. Kun tyytymättömyyden ilmoitusta ei edellä lausutun perusteella voida rajoittaa rangaistuksen mittaamiseen, hovioikeudella ei ole ollut estettä tutkia syyttäjän valituksessaan esittämää vaatimusta rangaistuksen määräämisestä ehdottomaksi ja aikaisemman ehdollisen rangaistuksen määräämisestä pantavaksi täytäntöön.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palautuksen syy siinä laillisesti menetellä.